Myönteinen suunnittelutarveratkaisu on edellytys rakennusluvan myöntämiselle suunnittelutarvealueelle rakennettaessa. Maankäyttö- ja rakennuslain pykälässä 16 suunnittelutarvealueesta kirjoitetaan seuraavasti:
“Suunnittelutarvealueella tarkoitetaan aluetta, jonka käyttöön liittyvien tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohdon tai viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen.
Suunnittelutarvealuetta koskevia säännöksiä sovelletaan myös sellaiseen rakentamiseen, joka ympäristövaikutusten merkittävyyden vuoksi edellyttää tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa.
Kunta voi oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä osoittaa suunnittelutarvealueeksi myös alueen, jolla sen sijainnin vuoksi on odotettavissa suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä tai jolla erityisten ympäristöarvojen tai ympäristöhaittojen vuoksi on tarpeen suunnitella maankäyttöä. Yleiskaavan tai rakennusjärjestyksen määräys alueen osoittamisesta suunnittelutarvealueeksi on voimassa enintään 10 vuotta kerrallaan.”
Kuten pykälän ensimmäisestä kappaleesta voi päätellä, haja-asutusalueet ovat usein suunnittelutarvealueita. Pykälässä 137 jatketaan “rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suunnittelutarvealueella”:
“Sen lisäksi, mitä rakennusluvan edellytyksistä muutoin säädetään, rakennusluvan myöntäminen 16 §:ssä tarkoitetulla suunnittelutarvealueella, jolle ei ole hyväksytty asemakaavaa, edellyttää, että rakentaminen:
1) ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta; ja
3) on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista.”
Suunnittelutarveratkaisun hakeminen liittyy pääasiassa uudisrakentamiseen ja jo olemassa olevan rakennuksen merkittävään laajentamiseen. Toisaalta suunnittelutarveratkaisua ei välttämättä vaadita, jos olemassa oleva rakennus korvataan kokonaan uudella rakennuksella. Tässä, kuten niin monessa muussakin rakentamiseen liittyvässä asiassa, on varmastikin kuntakohtaisia eroja. Näin ollen varminta on aloittaa selvittelyt olemalla yhteydessä oman kunnan kaavoitukseen tai rakennusvalvontaan.
Kerron seuraavaksi omista suunnittelutarveratkaisun hakemiseen liittyvistä kokemuksistamme. Tontiksi suunnittelemamme metsäpalsta oli merkitty yleiskaavassa merkinnällä M. Kaavamerkinnöistä selvisi, että M tarkoittaa maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Sen määritelmä kuului seuraavasti:
“Alue on tarkoitettu pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön. Alueelle voidaan sijoittaa maa- ja metsätalouteen tai muuhun alueelle soveltuvaan elinkeinotoimintaan liittyviä asuinrakennuksia. Erityisistä syistä alueelle voidaan sijoittaa myös muita asuinrakennuksia. Rakennukset on sijoitettava siten, ettei niistä aiheudu maisema- eikä ympäristöhaittaa.”
Pikaisesti luettuna määritelmä vaikuttaa melko ehdottomalta ja selkeältä: alueen rakennusten on oltava maa- tai metsätalouskäyttöön liittyviä. Tarkemmin analysoituna se ei kuitenkaan ole aivan niin selkeä. Mitä on maa- tai metsätalouskäyttö? Mitä on muu alueelle soveltuva elinkeinotoiminta? Entä mitkä ovat erityisiä syitä, joiden perusteella alueelle voi rakentaa muitakin kuin maa- tai metsätalouteen liittyviä asuinrakennuksia? Kuten myöhemmin huomasimme, näihin kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia vaan kunta- ja kaavasuunnittelijakohtaiset erot ovat huomattavia.
Keskustelimme myönteisen suunnittelutarveratkaisun edellytyksistä kunnan kaavoittajan kanssa. Hänen mukaan maa- tai metsätalouskäyttöön liittyviä asuinrakennuksia alueelle oli aiemmin saanut rakentaa esimerkiksi mullan myyntiin tai poliisikoirien kouluttamiseen vetoamalla. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että aiempi linja oli ollut mahdollisesti liiankin väljä ja että linjaa voisi olla syytä muuttaa.
Kaavoittaja ei enää valmistellut suunnittelutarveratkaisuja, vaan niiden valmistelu oli siirtynyt uudelle kaavasuunnittelijalle. Kaavasuunnittelija vaikutti jo omaksuneen uuden linjan: Hän kertoi välittömästi, ettei suunnittelutarveratkaisun myöntämiseen riittäisi halkomakoneen osto ja polttopuun myynti. Hänen mukaansa maa- tai metsätalouden piti olla pääasiallinen tai lähes pääasiallinen elinkeino. Suunnittelutarveratkaisun hakeminen maa- tai metsätalouden harjoittamiseen vedoten oli siis kohdallamme pois laskuista.
Seuraavaksi kiinnostuimme selvittämään, mistä erityisistä syistä alueelle oli saanut rakentaa muita kuin maa- tai metsätalouteen liittyviä asuinrakennuksia. Pyysimme kunnan kirjaamosta päätöksiä alueelle aiemmin myönnetyistä suunnittelutarveratkaisuista. Niistä ja keskusteluista kunnan kaavoittajan kanssa ilmeni, että maa- tai metsätalouden harjoittamisen lisäksi yksi peruste myönteiseen suunnittelutarveratkaisuun oli ollut alueen vanhentuneen osayleiskaavan merkintä kiinteistölle osoitetusta uudesta rakennuspaikasta.
Alueen vanhentuneessa osayleiskaavassa kiinteistöllemme oli osoitettu uusi rakennuspaikka, joten päätimme vedota siihen suunnittelutarveratkaisua hakiessamme. Koska samalla perusteella oli myönnetty myönteisiä suunnittelutarveratkaisuja alueelle rakentamiseen vielä viime vuosina, kunnan kaavasuunnittelija hyväksyi perustelumme – maanomistajia kun on kohdeltava yhdenvertaisesti. Täytimme suunnittelutarveratkaisuhakemuksen Lupapiste-palveluun, minkä jälkeen kävimme pyytämässä naapureiden suostumuksen rakentamiseen ja hiomme hakemusta kaavasuunnittelijan neuvojen mukaan. Lopulta lähetimme valmiin hakemuksen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. Käytännössä hakemuksen läpimeno oli jo melko varmaa, sillä kunnanhallitus ei yleensä hylkää kaavoituksen hyväksymiä hakemuksia. Saimmekin myönteisen päätöksen kunnanhallituksen seuraavan kokouksen jälkeen.