Sijainti on keskeinen kysymys uudesta asunnosta haaveilevalle. Omakotitalon kohdalla kysymys sijainnista kiteytyy päätökseen asemakaava- ja haja-asutusalueen välillä. Asemakaava ohjaa rakentamista vaikutusalueellaan, ja se voi sisältää hyvinkin yksityiskohtaisia vaatimuksia alueen rakennuksille. Asemakaavassa voidaan esimerkiksi määrätä, että rakennusten on oltava puurakenteisia. Taajamien ulkopuolella olevat asutut alueet ovat sen sijaan haja-asutusalueita. Ne ovat harvaan asuttuja, ja haja-asutusalueelta voi olla hyvinkin pitkä matka palvelujen äärelle.
Päätöstä asemakaava- ja haja-asutusalueen välillä määrittääkin siis kysymys siitä, kuinka lähellä – tai kaukana – keskeiset palvelut saavat sijaita. Tähän liittyy läheisesti se, onko perheellä lapsia: pitkä koulu- tai päiväkotimatka voi olla hankala, vaikka koulukyyditys olisikin saatavilla. Toisaalta vaakakupissa painaa oma rauha. Tontit ovat neliöhinnaltaan halvempia haja-asutusalueella kuin asemakaava-alueella, ja asemakaava-alueella niiden koko saattaa olla verrattain pieni.
Omalla kohdallamme kysymys haaveilemamme uuden kodin sijainnista oli aluksi vaikea, mutta lopulta se ratkesi yllättävänkin helposti. Lapsia meillä ei vielä ole, mutta yritimme huomioida myös mahdollisten lasten viihtyvyyttä. Koulu- tai päiväkotimatka ei siis saisi olla liian pitkä, ja kavereita pitäisi pystyä näkemään ilman kohtuutonta vaivannäköä. Pidimme jonkinlaisena sääntönä, että kaupungin tai kunnan keskustaan saisi olla korkeintaan 10–15 kilometriä – sen pitäisi olla saavutettavissa ilman, että matkaan kuluu paljon aikaa.
Asemakaava-alueita kierrellessämme huomasimme nopeasti, että haluamme maaseutumaisempaan ympäristöön ja enemmän omaa rauhaa kuin noin 1 000 neliön kaavatontti mahdollistaisi. Toisaalta huomasimme myös sen, ettei 10–15 kilometrin päässä ainakaan yli 100 000 asukkaan kaupungin keskustasta ole välttämättä kovin montaa maaseutumaista aluetta. Ne alueet, jotka olivat määrittelemämme etäisyyden sisällä, vaikuttivat kohtuullisen kalliilta: emme halunneet maksaa 100 000 euroa puolesta hehtaarista.
Pian keksimme, että kaipaamamme palvelut voisivat yhtä hyvin sijaita jonkin kunnan – ei kaupungin – keskustassa. Lopulta löysimme maaseutumaisen alueen, joka sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä lähimmästä kaupasta, koulusta ja päiväkodista, puolimatkassa vanhempiemme luokse ja alle 20 kilometrin päässä suuren kaupungin keskustasta. Seuraava haasteemme oli siinä, miten alueelle pääsisi rakentamaan.
Alue, jonne asettumisesta haaveilemme, on merkitty yleiskaavassa maa- ja metsätalousvaltaiseksi. Sinne saa rakentaa rakennuksia, jotka liittyvät maa- tai metsätalouden harjoittamiseen. Kunnan kaavasuunnittelijan mukaan esimerkiksi halkomakoneen ostaminen ja polttopuun myynti ei kuitenkaan ole riittävää metsätalouden harjoittamista vaan maa- tai metsätalouden pitää olla pääasiallinen – tai ainakin lähes pääasiallinen – elinkeino. Hetken aikaa tilanteemme näytti vaikealta: tietotyöläisistä ei saisi maanviljelijöitä ilman maanviljelijöiksi ryhtymistä.
Seuraavaksi keksimme hankkia kunnan kirjaamosta käsiimme päätöksiä alueelle aiemmin myönnetyistä suunnittelutarveratkaisuista. Niistä ja keskusteluista kunnan kaavoittajan kanssa ilmeni, että maa- tai metsätalouden harjoittamisen lisäksi yksi peruste myönteiseen suunnittelutarveratkaisuun oli vielä viime vuosina ollut alueen vanhentuneen osayleiskaavan merkintä kiinteistölle osoitetusta uudesta rakennuspaikasta.
Tilasimme kopion vanhentuneesta osayleiskaavasta, josta pääsimme selaamaan, mitkä kiinteistöt olivat yli 30 vuotta sitten saaneet merkinnän uudesta rakennuspaikasta. Vertailemalla kaavakarttaa alueen nykyiseen karttaan saimme puolestaan selville, mitkä kiinteistöt olivat edelleen rakentamattomia. Tällaisia rakentamattomia kiinteistöjä ei ollut montaa, mutta löysimme yhden, joka kiinnitti huomiomme. Se oli kooltaan puoli hehtaaria ja sijaitsi pienen kyläalueen keskustassa. Autoilu kiinteistölle paljasti, että siinä kasvoi kuusimetsää ja että naapureita oli vain yhdellä sivulla.
Selvitimme kiinteistön omistajan ostamalla kiinteistön lainhuutotodistuksen Maanmittauslaitoksen verkkopalvelusta. Lähetimme omistajalle viestin, ja hän kertoi, että oli perinyt kiinteistön mummoltaan ja että muualle muuttaneena ja rakentaneena hänellä ei ollut sille käyttöä. Pääsimme pian yhteisymmärrykseen kaupan yksityiskohdista. Omistaja luonnosteli Maanmittauslaitoksen kiinteistövaihdannan palvelussa kauppakirjan, joka merkittiin ehdolliseksi niin, että kauppa purkautuisi, jos kiinteistö vaatisi paaluttamista tai jos suunnittelutarveratkaisumme tai rakennuslupamme evättäisiin meistä riippumattomasta syystä. Lopuksi allekirjoitimme kauppakirjan ja ostaja sai kiinteistöstä neljän prosentin suuruisen käsirahan. Loput kauppahinnasta sovittiin maksettavaksi ehtojen täyttymisen myötä.
Tontin hankkiminen haja-asutusalueelta saattaa vaatia vähän enemmän oma-aloitteisuutta ja vaivannäköä kuin tontin hankkiminen asemakaava-alueelta, mutta ainakin meidän kokemuksemme mukaan se on myös opettavaista ja palkitsevaa. Toisaalta myynti-ilmoituksia seuraamalla saattaa löytää myös sellaisen haja-asutusaluetontin, johon suunnittelutarveratkaisu on haettu valmiiksi. Tällöin voi päästä hyvinkin vähällä vaivannäöllä.